12. kesäkuuta 2016

Perhoskassi

Näyttäisi sille, että mun tietokone on ollut hyvin varattu viime aikoina. Lapsilla on kesäloma, kaikki meidän teini-ikäiset lapset on  olleet samassa osoitteessa (eli meillä) ja ilmat on olleet huonot. Tämä yhtälö kertoo, että hyvin pitkälle joku muu, kuin minä on vallannut koneen silloin, kun sinne itsellä tekisi mieli. Siksipä blogissa on ollut ja saattaa toisinaan myös toisinaan jatkossa olla hieman hiljaista. Toivottaasti kelit nyt kuitenkin paranisivat ja tenavat voisivat olla myös ulkona.


Käytiin tytön kanssa yksi päivä kirjastossa ja huomasin, ettei minulla ollut oikein tarkoituksenmukaista kirjastokassia. Asianlaitahan piti tietenkin korjata ja samalta reissulta löytyi lainaan Handarbete 1/16- lehti, josta tämän kassin kaavan löysin.


Kassi valmistui perjantai aamuna ja pääsi heti samana päivänä testukseen, kun mökkiviikonloppua varten pakattiin tavaroita mukaan. Kassi on iso ja siinä on reilun pituiset olkahihnat. Siihen en laittanut minkäänlaista kiinnitystä, kun tuntui ettei tämän tyyppisessä kassissa sellaista tarvita. Sisälle tein kuitenkin vetoketjutaskun pikkutavaroille ja toiselle sivulle pari lokerotaskua.



Materiaalina on ohuehko farkkukangas ja vuosina ruudullinen puuvillasekoitekangas. Sopivasti satuin, vuorikangasta ostaessa, löytymään farkun väristä terettä, niin ostin sitten myös siitä laukun ilmettä viimeistelemään. Vuori, tukikangas ja tere on Parttitukusta ja farkku on ostettu jo viime syksynä N'Stylen poistopöydästä. 

Laukun etusivulle kirjailin perhoskuvion. Kuvioon otin mallia yhdestä netistä löytyneestä kuvasta, eli se ei ole täysin oma malli. Tuo kirjaileminen ei ole kyllä minun vahvinta alaa tai sitä täytyisi ainakin harjoitella hieman enemmän, jotta alkaisi saaman edes etäisesti tasaista työjälkeä. Muistan käsityöopettajan joskus sanoneen, että hyvän kirjontatyön tunnistaa taustapuolelta. Tätä takaa katsoessa ei hoi kyllä kuin nauraa, sen verran kaamealle se näyttää. Koitin päätellä lankoja vähän ja lopulta liimasin vielä yhden tukikankaan palan kaiken peitoksi, pysyvätpähän ainakin langat paikoillaan. Eiköhän tuo kuva kuitenkin tähän kassiin kelpaa :)



 Tässä vielä kuvaa kassin koosta täyttäjänsä olalla. 
Eli aika tilavasta kassista on tosiaan kyse.

4 kommenttia:

  1. Todella hieno kassi!
    Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Muavaa alkavaa siikkoa sinulle, kun tämä päivä alkaa olemaan jo loppusuoralla.

      Poista
  2. Upea toi perhos koriste.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä kävin osallistumassa :) Tykkään kastehelmistä, niin se sopisi meille oikein hyvin.

      Poista