14. kesäkuuta 2016

MakeBra: Lemonade

Tässä aiemmin kerroin, kuinka koitti päivä, kun kaikki vaatteet päällä oli itse tekemiä.
Silloin huomasin, että tekemäni liivit ja housut on jääneet esittelemättä. Joten tässä ne nyt ovat.


En ollut koskaan ajatellut tehdä alusvaatteita itse, mutta kun keväällä pakon edessä täytyi tehdä uikkarit itselle, jäi ajatus myös alusvaatteista muhimaan. Netistä löytyy firma nimeltä MakeBra. joka järestää rintaliivikursseja. No meilläpäin ei kursseja ole ollut, mutta heidän kauttaan saa tilattua kaavoja ja tarvikkeita, niin päätin sitten kokeilla itse.


Sopivan kokoisen kaavan tilaaminen ja mallin valinta oli hieman hankalaa. Asiaa toki hieman helpotti saatavilla ollut kolmen koon kaavapaketti, jossa sai kerralla vierekkäisen kokoisia kaavoja. Se olikin tarpeen, sillä mittojen mukaan olisi kyllä kokovalinta mennyt kunnolla metsään. Mittojen mukaan koko olisi ollut 85D, mutta kun tein parit kokeiluversiot ja vielä viimeisen varsinaisen sovituksen jälkeen, liivien ympärys oli 80 kokoinen ja kupit oli otettu 85F kaavasta. Valitsemani liivien malli on muuten  DL02. Sivustolta löytyi myös hyvät ompeluohjeet ja aloituspaketteja ompelun aloitukseen. Sivusto tosin vaati hieman perehtymistä, sillä se ei ollut oikein selkeä ja hämmennystä aiheutti myös se, että mallien nimiä oli muutettu jossain vaiheessa ja muutokset eivät olleet tavoittaneet ihan jokaista kohtaa sivustolla. Tilausta tehdessäni meninkin sen verran sekaisin, että muutama juttu jäi tilaamatta, mitä aioin, eli jossain vaiheessa joutuu tekemään uuden tilauksen, sillä aion kyllä tehdä lisääkin liivejä. Nyt pienen käytön j'lkeen teen vielä joitain muutoksia malliin, niin uskon seuraavista tulevan jo loistavat, vaikka nämäkin olivat jo hyvät.


Housuille löytyi sivustolta myös kaava. Kivat 50- luvun tyyppiset pöksyt tuli ja sopivat malliltaan hyvin valitsemaani 50´s henkiseen Lemonade kankaaseen. Näidenkin kaavaa joutuu kyllä hieman muokata seuraavia varten.

Liivit on rakennettu Foam lining- kankaasta tehtyjen kuppien ympärille. Kangas on sitä pehmeää, jota useiden rintaliivien kupit ovat. Kangas ei varsinaisesti "toppaa" kuppeja, mutta antaa mukavasti lisätukea ja pehnmeyttä kuppiin. Kangas ommellaan ilman saumavaroja siten, että kappaleiden reunat asetetaan vierekkäin ja yhdistetään siksakilla kiinni toisiinsa.

8 kommenttia:

  1. No huh huh! Niin hienot, ihan kuin kaupasta ostetut. Olet kyllä taitava. Mukavaa kesää sinulle,
    t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen itsekkin. Mielessä on jo useammatkin uudet, olisi vain aikaa tehdä.

      Poista
  2. Mahtavat ja hieno taito jos osaa itse tehdä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On siitä nuoruuden opiskelusta jotain hyötyä, vaikkei vaatetusalalla työskentelekkään :)

      Poista
  3. Tosi hyvä idea,täytyypä kokeilla,kiitos kun jaoit tämän :)Hyvää kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile toki ihmeessä! Kun saa hiottua itselleen sopivan mallin, niin saa tehtyä vaikka minkälaia kivoja juttuja itselleen.

      Poista
  4. Upea taito osata tehdä tämmöistäkin.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Onhan sitä kiva osata ommella kaikenlaista :) Olen käynyt osallistumassa.

      Poista