18. kesäkuuta 2016

Lasten asuntomessut

Toivosen eläinpuisto & museokylä järjestää tänä kesänä lasten asuntomessut. Kuusi talotehdasta ja eläinpuisto itse seitsemäntenä, ovat laittaneet esille oman leikkimökkinsä. Mökit on sisustettu joko eläinpuiston tai toimittajan omasta toimesta eri teemojen mukaan. Lisäksi alueelle on tehty kauppa, jossa messujen aikana (eli tänä kesänä) saa leikkiä, mutta näyttely mökkeihin ei pääse sisälle, kuin ovesta kurkkimaan. Näyttelymökit jäävät jatkossa paikoilleen ja seuraavina kesinä mökit tulevat leikki käyttöönkin.



Mökit on sijoiteltu kahteen pihapiiriin ja niille on tehty myös pihoja. Kukkaistutukset, kasvimaat, aidat ja puutarhakalustot tekevät mökkien ympäristöstä hyvinkin kodinomaisen ympäristön. Mökkien koot vaihtelevat pienistä leikkimökeistä, isoihin puutarhamajohin, joissa voi yöpyä jopa aikauinen. Mökkien kesken on kilpailu, jossa kävijät voivat äänestää mieleisintään mökkiä voittajaksi. Kannattaa käydä tutustumassa lasten asuntomessuihin ja äänestämässä omaa leikkimökki suosikkiaan.

En tässä kummemmin ala näitä kaikkia esittelemään, kuvat kertokoot puolestaan. Ainut, jota nyt hieman hehkutan on mökki numero 3 siitä syystä, kun se on minun isän tekemä ja sen suunnitteluun ja sisustukseen olen hieman omiakin käsiäni sekoittanut. Harmi, kun satoi kaatamalla, silloin kun kävin kuvia ottamassa. Siihen nähden kuvat onnistuivat kuitenkin suht hyvin, joissain kuvissa on tosin linssissä pisaroita.


Mökki 1: Design talo




Mökki 2: Kreivitalo




Mökki 3: Termater



Tämä leikkimökki on valmistettu Vetelissä Termater- elementtitehtaalla ja se on sisustettu yhteistyössä eläinpuiston kanssa. Sisustuksen tavarat on veljeni perheestä ja eläinpuiston varastoista ja myymälästä. Tämä mökki on hieman modernipi malliltaan ja sisustukseltaan ehkä enemmän valmiiksi leikittävässä kunnossa, kuin muut, sillä onhan suuri osa sisustuksesta "suoraan leikeistä" otettuja (eikä kaupasta ostettua- tai museotavaraa).



Tämän nuken sängyn ja sen petivaatteet olen minä valistanut kummitytölleni (veljen tyttö) lahjaksi. Hän oli sitä mieltä, että on jo kasvanut nukkeleikkien ohi ja suostui lainaamaan tämän nuken sängyn ja muita lelujaan messujen ajaksi, osaksi sisustusta. Tässä mökissä, ainoana kaikista, pääsee hieman enemmän sisälle mökkiin, vaikka osa tästäkin on eristetty vain katselua varten. Tässä tupasessa on kaksi kerrosta ja tuonne toiseen kerrokseen pääsee kiipeämään ja kurkkimaan siellä olevasta ikkunasta ulos. 




Mökki 4: Teritalo




 Mökki 5: Kannustalo




Mökki 6: Teijotalot




Mökki 7: Museokylän oma





Leikkikauppa



5 kommenttia:

  1. Tää on kyllä niin ihana idea. Tuo kauppa oli tosi kiva ja ihmeen siistinä pystyi vaikka siellä paljon leikittiin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos naista kuvista!Olisin jo niin halunnut olla avajaisissa,mutta taytyy odottaa elokuuhun,kun tullaan sinne lomille.
    Taytyy minunkin ottaa vahan "kunniaa" tasta itelle,silla tama mokkialue ja leikkikauppa on minun idea ja tana kesana sen toteuttivat.
    Hienolta nayttaa alue!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienolle tosiaan näytti! Merja mainitsikin, että juttu on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta nyt saatiin sitten viimein toteutettua.

      Poista
  3. Minäkin kävin katsomassa nuo kyseiset messutalot kuluneella viikolla ja ihastuin todella paljon. Jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa kuvia blogistani.
    Hyvää sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista