10. helmikuuta 2016

Singer

Koin viime sunnuntaina melkoisen  yllätyksen, kun perheeni tuli meille synttärikahveille kymään. Isä kyllä sanoi puhelimessa,
että hänellä on mummulta minulle tuliaisia, mutta en kyllä olisi ikinä arvannut mitä!




Mummu oli päättänyt antaa vanhan poljettavan singerinsä minulle syntymäpäivälahjaksi <3
Viimeeksi kun käytiin siellä kylässä, oli puhetta, että hänen Singerit pitäisi huoltaa ja kun mieheni isä on ompelukonemekaanikko, 
niin tottahan siitä keskustelua syntyi. Sovittiin, että toimitamme koneet appiukolle huoltoon, kun saadaan ne autoon mukaan sopimaan. 
Nyt siis luulin että huoltoon menevä konehan se sieltä tulee... mutta EI, sieltä tuli kone MINULLE!!!! Uskomattoman IHANAA!

Frodo oli sitä mieltä, että hänelle tuotiin uusi kiva makoilualusta


Tottakai tällä ihanalla, vanhalla Singerillä, on myös tarinansa, jonka mummu kertoi minulle, kun hänelle kiitoksia soittelin. Kone on kuulunut hänen äidilleen mummun ollessa pikkutyttö ja äidin jälkeen ollut veljen vaimon käytössä. Kerran oli tämä käly sitten soittanut mummulle ja sanonut, että hän haluaa antaa koneen mummulle, kun on kerta hänen äidilleen kerta kuulunut. Niin oli mummu ja setäni sitten hakeneet koneen kuorma-autolla mummun luokse. Vuosia on kone sitten hyvin mummuakin palvellut, kunnes nyt ihan toimivana, tosin huoltoa vaativana, antoi sen minulle. Koska mummullakin on ikää jo 86 vuotta, niin kyllä on tälläkin jo huomattavan korkea ikä :)


Pientä mietintää nyt vaatii, että minne tämän ihanuuden oikein sijottaisin. Ensihätiin se nyt laitettiin olkkariin. Tuossa sitä on hyvä ihailla, kovin käytännöllinen paikka tosin ei ole, mutta parempaa sijoituskohdetta miettiessä se saa olla tuossa ihailtavana.

6 kommenttia:

  1. Vanhempien luona myös mummon vanha singer ja äiti on aina käyttänyt sitä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätäkin täytyy kokeilla. Jostain kuulin, että tällainen olisi ihan paras paksujen materiaalien ja kohtien ompelussa. Oma koneeeni meinaa niissä vähän nikotella, joten jospa tästä olisi hoitamaan sellaiset hommat.

      Poista
  2. Minäkin olisin ollut mielissäni kyllä tuosta lahjasa tai tarkemmin harkiten en sittenkään. Toisella mummollani oli tuollainen Singeri myös ja toisella oli Husqvarna jossa kone laskettiin pöytätason alle kun ei ollut käytössä ja saattoi pitää sitten pöytänä. Juuri tuo mummoni vanha Husqvarna on minulla nyt läppäritasona. Kyllähän konekin vielä toimii varsin hyvinkin, mutta harvoin tuota tarvitsee. Kuukkeloin koneen saadessani paljonkin ompelukoneiden historiaa ja arvelisin että koneesi on jostakin 10 tai 20 luvulta. Singerissä tarkka vuosikin on helpohko selvittää kun katsoo koneen takaa metallisesta pöytälevy osasta numerosarjan ja olikohon se nyt singerin vai singer museon sivulta kun löytyy valmistusvuosi kyseisellä numerolla.

    VastaaPoista
  3. Sellainen alaslaskettava kone olisi kyllä kätevä, kun pöytää vois käyttää muuhunkin. Olen kuitenkin niin tyytyväinen tähän koneeseeni, etten voi harmitella siinä mitään. Kiva tietää hieman koneen ikää. Pitääkin koittaa katsoa tuo taustalevy ja selvittää valmistusvuotta tarkemmin. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista