8. lokakuuta 2015

Keinutuoli

Olen tässä loppukesän ja alkusyksyn aikana tehnyt monia ihania second hand- löytöjä. Eli esiteltää olisi paljon. Aika on tuntunut kuitenkin hupenevan jonnekkin nopeampaa, kuin mitä itse haluaisin ja en ole löytöjäni ennättänyt paljoa kuvaamaan. Jospa kiireet olisi nyt hieman hellittäneet ja aikaa taas löytyisi paremmin harrastaa.




Rivi-ilmoituksista bongasin tällaisen keinutuolin. Tuoli oli tosi hyvässä kunnossa, ainoastaan toisen jalaksen keskellä oleva liimaus oli pettänyt, mutta se on helppo korjata. Vika oli hinnassa otettu hyvin huomioon, sillä tuoli maksoi vain 25€! Ai että olen tyytyväinen, Olenkin jo kauan halunnut keinutuolia :)



 Luultavasti minä päälystän tuolin uudelleen jossain vaiheessa, mutta näin alkuun sai kelvata perusteellinen imurointi. Onneksi tuoia on säilytetty sisätiloissa, niin ei ainakaan ole homeessa. Tuolin punaisuuden kaveriksi olkkariin toin viimesyksyn tapaan vanhan silkkipeiton ja kaapin ovessa riippuu edelleen pihlajanmarjoista ja rautalangasta tehty sydän.


 Uuden tuolin innoittamana tuli pitkästä aikaa hieman sisustettua sisällä. Koti kaipasikin jo kovasti päivitystä syksyyn. Tänään pidettiin myös siivouspäivä, joten kyllä nyt kelpaa käpertyän sohvalle peiton alle tuijottelemaan kynttilöitä. Keinutuoliin ei vielä tohdi majoittua, ennenkuin saa jalaksen liimattua.

Lopksi kuvissa vielä meidän kissaherrat. Ylempänä Bella, joka juuri heräsi päiväunilta ja alempana Frodo pyrkimässä ulkoa sisälle. Frodolla on hellyttävä tapa nousta ovea vasten kurkkimaan sisälle ja naukumaan, kun tahtoo sisään.


4 kommenttia: