20. marraskuuta 2014

Siksak- lapaset

Ihastuin valtavasti tähän sinapinkeltaiseen väriin Nalle langassa ja sitä oli pakko ostaa kaupasta.
Kerää jonkin aikaa kotona katselin ja mietin, mitä siitä tekisin. Lopulta pädyin yhdistämään sitä harmaan kanssa ja tekemään lapaset.
 
 
Sinapinkeltainen ja vaaleanharmaa lanka on Nallea ja tummanharmaa on Maijaa. 
Nämä miesten kokoiset lapaset neuloin puisilla 3mm puikoilla. Malli on Eeva Haaviston kirjasta,
Sata kansanomaista kuviokudin mallia, no 45. Malli ei ole minkään paikkakunnan oma, vaan siitä on maininta, että on kaikkialla tunnettu.


 
 
Resorin ja suoran osan ennen peukaloa tein kirjan ohjeen mukaan. Siinä vaiheessa havahduin taas siihen, että lapasesta tulee liian pitkä, resori olisi voinut olla pidempi ja sileä osa lyhyempi. En kuitenkaan viitsinyt alkaa purkamaan, kun miehen käteen mitattaessa istui kuitenkin ihan hyvin.  Lyhensin sitten kämmenestä kuviota reippaasti. Ohjeessa oli siksak kuviota jatkettu lapasen kärkeen saakka, mutta halusin tehdä näihin yksivärisen kärjen. Laitoin varteen ja sileän osan alkuun myöss yhdet raidat vaalean harmaalla piristykseksi.
 




Olen kyllä aika tyytyväinen näiden lapasten väritykseen. Nämä menevät joululahjaksi, toivottavasti lahajan saajakin tykkää väreistä.
Olen myös erittäin tyytyväinen peukalon onnistumiseen. Jospa viimeinkin olen keksinyt tavan miten peukku tehdään siististi :)

2 kommenttia: