21. marraskuuta 2014

Frodolle oma kori

Meitä lähin sisustuskauppa, N'Style, sijaitsee matkan varrella kaupunkiin. Siinä tulee poikettua silloin tällöin vaikka ihan vain ihastelemassa tavaroita. Nyt kuitenkin oli sinne oikein asiaa. Olin nähnyt siellä lautasille tarkoitetun pyöreän korin alennuksessa ja sitä lähdin ostamaan kissalle koriksi. Kori oli vielä myymättä ja alennus oli nyt -70% JES! Jyskistä sitten kävin hakemassa pojan huoneeseen pimennysrullaverhon ja sieltä löytyi sopivan kokoinen koristetyyny korin pehmikkeeksi. Koko komeudelle tuli hintaakin vain 17€.
 
 
Kerrankin oli onnistunut ostos. Frodo nimittäin ihastui koriinsa heti ja käpertyi siihen nukkumaan. Kori oli ilmeisesti tarpeeksi avoin, että siitä näki hyvin, korin reuna tuntui olevan myös sopivalla korkeudella pään roikottamista varten :)
 
Me ollaan pian lähdössä lomalle ja kisu menee hoitokotiin siksi aikaa. Sieltä toivottiin, että Kissan oma peti tulisi mukana, jotta sopeutuisi paremmin oleskeluun siellä. Frodolla ei aiemmin ole omaa petiä ollutkaan, joten pitihän se peti sitten hankkia. Saa kisu nyt sitten totutella koriinsa ja jättää siihen tuttuja hajuja ennen lomaa. Onneksi tuntuu tykkäävän siitä.
 

2 kommenttia:

  1. Jopas löysit hienon nukkumakorin Frodolle. Tuo on tosiaan helppo kiikuttaa mukaan hoitopaikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tyytyväinen löytööni, eteenkin kun Frodo on ottanut uuden korinsa niin hyvin omakseen.

      Poista