1. syyskuuta 2014

Paperitähtiä


Tulipa tässä viikonlopun aikana taiteltua paperitähtiä. Valkoiset tähdet taittelin kopiopaperista ja muut lahjapaperista.
Tukevasta lahjapaperista tuli kauniimpia tähtiä, kuin kopiopaperista, se taisi olla hivenen paksua ainakin pieniin tähtiin.
Näistä tähdistä saisi tehtyä pienessä koossa vaikka kivoja joulukortteja. Nämä minun tähdet tulevat tosin ihan vain koristeiksi.

Ohje taiteltuihon paperitähtiin:


1. Otetaan neliönmuotoisia paperinpaloja 8 kpl. Jokainen arkki taitellaan ensin samalla tavalla.
Arkit kannattaa olla tarkasti leikattuja, niin tähtien keskustoista tulee kauniimpia (joku hätiköi osassa ja keskustoista ei tullut kauniita).

2. Taitetaan arkki kulmittain kaksinkerroin, avataan se ja taitetaan arkin suorat reunat toisesta päästä syntynyttä viivaa pitkin keskelle.


3. Taitetaan arkin toisen pään reunat taite viivan mukaan keskelle. Kuvassa lyhyempi pää ylhäällä ja pitempi alhaalla.


4. Tehdään pitempään päähän taitteet. Pitempipää taitetaan sivukulmasta lyhyemmänpään alareunaa pitkin, taitettavan pään toinen rauna taittuu suoraan itseensä nähden.
Taite tehdään molemmille puolille ja sen voi taittaa kokonaan tai vain keskikohtaan saakka.
Kun taiteviivat on tehty, käännä paperi ja taita taitokset toisinpäin, helpottaa seuraavaa vaihetta.


5. Paperi tulee olla nyt kuten edellisen vaiheen viimeisessä kuvassa. Lyhytpää päällä taitereunat ulospäin. Nyt pitkänpään reunat taitetaan vastakkain (taitereunat sisällä) ja samalla lyhyen pään reunat taittuvat päällekkäin pitkän päällä (taitereunat ulkopuolella).

Nyt yksi sakara on valmis. Tee kaikista 8 arkista samanlaiset sakarat.


Seuraavaksi sakarat yhdistetään toisiinsa tähdeksi.

6. Ota kaksi sakaraa ja laita ensimmäisen sakaran lyhytpää (se jossa taitereunat näkyvät ulospäin) ja työnnä se pitkän päänsisäänm sen taitereunojen alle. Työnnä näin kaikki kahdeksan sakaraa sisäkkäin edellisen sakaran kanssa. Sakarat kannattaa laittaa heti kunnolla sisäkkäin, niin viimeisen sakaran paikoilleen laittaminen onnistuu paremmin.


7. Ensimmäisen ja viimeisen sakaran saa parheiten yhdistettyä, kun ensimmäisestä avaa sisään taitetut reunat, asettaa viimeisen sakaran sen sisään ja taittaa reunat takaisin kiinni.
Tähden sakaroita voi vielä tiivistää paremmin paikoileen, jos tarvii.

Joskus olen nähnyt ohjeen jossa sakaroita ei laiteta heti kunnolla loppuun saakka sisäkkäin ja ensimmäinen ja viimeinen sakara yhdistetään samoin, kuin muutkin. Tämä tapa ei minulla ainakaan toiminut hyvin vaan sain sakarat hieman ryttääntymään. Siksi mieluummin laitan sakarat heti paikoilleen ja avaamalla yhdistän tähden loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti