1. maaliskuuta 2014

Tapetointia

Meillä on talossa joka paikassa, paitsi laajennusosassa, seinillä maalattavaa tapettia. Siitä saakka, kun laajennusosa valmistui, päästiin miehen kanssa uuteen huoneeseen ja meidän entisestä makuuhuoneesta tuli lastenhuone, olen halunut huoneen seinille jotain piristystä. Viime talvena päätyseinä maalattiin vaaleanharmaalla, mutta väriero valkoisiin seiniin ei ollut riittävä. Harmaa seinä tavallaan sulautui taustaan ja sängyn ollessa seinää vasten, näytti sille kuin huoneessa olisi ollut vain huonot valot ja seinällä varjoa. Elloksesta sitten löysin ainan ihanan tapetin ja niin alkoi isännän ylipuhuminen. Kun sain tapetit puoleen hintaan tarjouksesta, tilasin ne.  
Jostian syystä on projekti kuitenkin ollut toteuttamista vaille nyt vuoden.


Täällä on tämän viikon ollut talviloma ja meillä lapset ovat olleet hieman reissussa ja kyläilemässä. 
Päätettiin nyt sitten viimeinkin saada tämän huoneen projekti loppuun, kun huoneen asukkaat ovat muualla.

Luulisi että yhden sinän tapetoiminen on pikkujuttu :) Vaan eipä ollut. Koko päivä on mennyt, eikä ihme kun käy ostoksilla välillä, pitää tehdä ruokaakin ja syödä . Aamulla piti ensin huone tietenkin siivota ja sitten tapetoitiin seinä ensin tasoitustapetilla, jotta saatiin maalattavan tapetin kuviot peittoon. Sitten todettiin, että ikkunaseinä pitää maalata, kun oli hieman päässyt nuhjuiseen kuntoon. No ei ollutkaan maalia, vaikka luultiin niin. Käytiin siis osamassa sitä. Sitten viimein päästiin vasta oikean tapetin kimppuun.


Yläkuvassa: Vasemmalla lähtökohta, harmaa seinä. Keskellä tasoitustapetti ja ikkunaseinä maalattu. Oikealla tapetointi on loppusuoralla. 

On tämä remppaaminen kans sotkuista puuhaa. Yksi pieni seinänpätkä pitää uudistaa, niin koko kämppä on ihan sekaisin. Huoneen tavarat ovat pitkin taloa ja lisäksi kaikki työkalut yms. Meillä ei myöskään ole tapetointipöytää, vaan lattialla tällä kertaa työskenneltiin. Onneksi molemmat tapetit olivat sitä mallia, että liisteri seinään ja tapetti perään. Lattialla vain mitattiin tapetit ja leikattiin ne.


Tämä Elloksen tapetti oli ihanan paksua ja helppoa levittää seinälle, vaikka yhtään mokaa sen kanssa ei tarvinut tehdä. Kaikki rypyt kyllä olisivat näkyneet pinnassa heti. Harmillinen asia tapetissa oli se, että rullat olivat eri eränumeroa. Värisävy niissä oli kyllä sama, mutta tähdet menivät heiman eri tavalla. Toisessa rullassa tähtien rivi ei mennyt ihan suoraan ja sen reunassa oli koko rullan matkalta välillä hieman ruttua. Mutta onneksi ne ei näy paljoa. Turha on alkaa valittamaankaan, kun tapettien ostosta on jo vuosi. Mitäs en tarkistanut ostoksiani heti. Ainut mistä vinon tähtirivin hieman huomaa, on kattolistan reunassa ja eipä sitä normaalielossa taida huomata. Vaikka harmittaa se hieman silti, kun sen tietää. Lopputulokseen olen kuitenkin TODELLA tyytyväinen! Ja niin oli tuo siippakin :) Tuumas tuossa, että ikinä hän ei kyllä enää tuollaisella maalattavalla tapetilla tms. mihinkään laita, kun se on niin vaikeaa sitten saada piiloon. Olen samaa mieltä. Vaikka on se kyllä toisaalta aika käytännöllistäkin ja ihan nättiä.


Tämmöinen siitä seinästä sitten tuli. Ei siihen eteen mitään raskisi laittaa, kun on niin hieno. 
Jospa huomenissa (tai siis tänään) saaitaisiin huone sitten muuten kuntoon, niin voisivat lomalaiset palata uudistettuun huoneeseen.

3 kommenttia: