10. maaliskuuta 2014

Synttärileivontaa

Kulunut viikko on ollut aikamoinen! On ollut kiirettä ja stressiä ihan liikaa. Sunnuntaina illasta lopulta alkoi helpottamaan. Vieraat saapuivat ja vietettiin poikani kymmenenvuotis synttäreitä. Oli se aika liikuttavaa tajuta, kuinkan minun pikkuisesta keskosvauvastani on tullut jo nuorimies ja pituutta hän on tänä aikana venähtänyt yli metrin.


Tarjottavaksi leivoin Amerikkalaista juustokakkua mansikkasoseella ja mokkapaloja. 
Helppoja etukäteen hyvissä ajoin valmistettavia herkkuja. Mutta kyllä ne vain ovat aina yhtä hyviä!



Tämän Amerikkalaisen juustokakun eli NewYork cheescake:in reseptin olen ottanut Kinuskikissan sivuilta, Klik. Olen ohjetta pikkaisen muunnellut tarveaineiden saatavuuden ja pakkausten koon mukaan.

Amerikkalainen juustokakku

Pohja
250 g  Digestive keksejä
 120 g voita
4 rkl ruokosokeria

Täyte
 400 g Philadelphia-tuorejuustoa (2prk)
 300 g ranskankermaa (2prk)
2 rkl sitruunamehua
2 dl ruokosokeria
1 vaniljatanko
1 dl kuohukermaa
¾ dl perunajauhoja
4 munaa

Pinnalle

 tomusokeria

Tarjoiluun
mansikoita survoksena
ruokosokeria maun mukaan

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Peitä myös reunat leivinpaperisuikaleilla. Näin kakku on helpompi irrottaa vuoasta ja siirtää tarjoilulautaselle.

Murskaa keksit hienoksi esim. tehosekoittimella. Sulata voi. Sekoita voisulaan keksimurska ja sokeri.
Painele seos tiiviisti vuoan pohjalle ja reunoille.

Notkista tuorejuusto vatkaimella. Lisää kulhoon ranskankerma, sitruunamehu ja ruokosokeri. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa. Kaavi sisältä siemenet ja sekoita muiden aineiden joukkoon. Yhdistä perunajauhot ja kuohukerma. Sekoita kunnes perunajauhot ovat liuenneet kermaan. Lisää seos täytteeseen ja sekoita vatkaimella tasaiseksi. Lisää lopuksi munat joukkoon yksitellen. Kaada täyte vuokaan.

Paista kakkua 175 asteessa noin tunti. Minulla oli tasan tunnin. Uunin pohjalle kannattaa laittaa alumiinifolio tai jättää leivinpaperin reunat kakkuvuan ulkopuolelle. Itse laitan leivinpaperin aina niin, että ulkopuolelle jäävät reunat kohoavat ylöspäin. Näin keräääät mahdollisen vuan reunojen raoista paistamisen aikana tihkuvan rasvan. Peitä kakun pinta foliolla, kun se on saanut vaaleanruskean sävyn. Kakun keskusosa saattaa olla vielä löysä otettaessa se uunista. Se kyllä jähmettyy myöhemmin.
Anna kakun jäähtyä. Säilytä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota sitten vuoasta, siirrä tarjoilulautaselle ja ripottele pinnalle tomusokeria. Kakun voi koristella tuoreilla marjoilla.

Itse tarjoilin kakun sokeroidun mansikkasurvoksen kanssa.
Sulatin pakastemansikat ja soseutin ne sauvasekoittimella. Sokeria joukkoon maun mukaan.
 

Mokkapalat taas ovat klassikko leivonnainen suoraan lapsuudesta. Meillä äidin reseptivihkosta se löytyi nimellä Lauantaileivos. Tähän reseptiin löytyy useita samankaltaisia ohjeita, eikä ainesuhteet taida olla niin tarkkoja... näin ainakin päättelin kun huvikseni eri ohjeita toisiinsa vertailin. Alla on yleensä käyttämäni ohje. Nyt kävi kuitenkin niin, että vehnäjauhot loppuivat kesken, niin korvasin vajaan desin perunajauhoilla, eikä ollut ollenkaan huono vaihdos. Näin voisi jatkossakin tehdä :) Pohjasta tuli jotenkin kuohkeampi.




 Lauantaileivos
 
Pohja
4dl sokeria
3 munia
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1rkl vanilijasokeria
0,5dl kaakaojauhetta
200g sulatettua rasvaa
1,5dl maitoa

Kuorrute
4dl tomusokeria
0,5dl kaakaojauhetta
2tl vanilijasokeria
0,75dl vahvaa kahvia
75g sulatettua rasvaa

koristeita pinnalle

Sokeri ja munat vaahdotetaan hyvin.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Jauhot siivilöidään taikinan joukkoon nuolimella varovasti käännellen, vuorotellen huoneen lämpöisen maidon ja sulatetun/ jäähdytetyn rasvan kanssa taikinaan. Taikina levitetään tasaiseksi kerrokseksi korkeareunaiselle uunipellille leivinpaperin päälle. Paistetaan 200 asteessa 15 min. Pohja annetaan jäähtyä ennen kuorrutteen levittämistä.

Sekoita kuorrutteen kuivat ainet keskenään. Kuivien aineiden joukkoon kaadetaan kylmä kahvi ja jäähtynyt sula rasva. Sekoitetaan tasaiseksi ja levitetään leivospohjan pinnalle. Pinnalle ripotellaan koristeet ja annetaan kuorrutteen jähmettyä rauhassa.

2 kommenttia:

  1. Onnea vaan sinne näin jälkikäteen! Niin sitä pienistä kasvaa isoja yhdessä hujauksessa:) Onpa herkullisia tarjoiluja ollut teillä, ihan vesi herahtaa kielelle...nam! Tuollaista juustokakun ohjetta tutkailinkin ihan vasta ja nyt on varmaan sitten ihan pakko kokeilla. On niin hyvännäköinen!

    VastaaPoista