9. lokakuuta 2013

Hauskat pullot

Meillä oluen kulutus on melko vähäistä. Mutta toisinaan tekee mieli tummaa olutta. Ostin tätä Adlerkönig- olutta ensimmäisen kerran ihan pullon takia, kun se oli niin hauska. Mukava yllätys oli, että se oli myös mukavan makuista. Nyt näistä pulloja on viimein kertynyt muutama kappale. Pulloista olen liottanut etiketit irti. Nyt ne odottavat mehua tai vappusimaa sisuksiinsa.
Mehut taisi tälle syksylle jäädä keittämättä, mutta jospa vappuun mennessä olisi kertynyt vielä muutama pullo lisää,
niin saisi kaiken siman samanmoisiin pulloihin silloin pullotettua.


10 kommenttia:

  1. Tosi kivat pullot!
    - näin jo sialuni silmin joululahjaks jotain mehua tai vaikka omatekosta likööriä tollaseen pulloon :D

    VastaaPoista
  2. Meillä on lapsuudessa ollut jo simapulloina olutpulloja. Pari vuotta sitten kun tein simaa ekan kerran, ei korkkipulloja löytynyt mistään, kaikkialta oli loppu. Siitä viisastuneena oon pistänyt miehen juomaan olutta (joo ihan ku olisi tarvinnut pakottaa) ja säätänyt pullot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman pullojen uupumisen minäkin pistin merkille viime keväänä ja siksipä tällaiseen pulloon kiinnitinkin huomioni :) Vappusiman tekoa odotellessa, voi ottaa oluen silloin tällöin.

      Poista
  3. Tummat pullot ovat käteviä kaikkeen koska niissä ei valo pääse turmelemaan juomaa. Ihania.

    VastaaPoista
  4. Kauniita, noistahan saa tosiaan vaikka mitä! Meillä oli kesällä siiderinjuontitalkoot siskoni babyshowereita varten :-) Täältä löydät kuvan mitä sain aikaiseksi pulloista http://arjentimantteja.blogspot.fi/2013/08/juhlitaan-pian-syntyvaa-vauvaa.html. Pinterestistä löytyy vielä aivan valtavat määrät ihania printattavia etikettejä.

    VastaaPoista