1. tammikuuta 2015

Ihana kutistemuovi

Törmäsin netissä kutistemuovista tehtyihin silmukkamerkkeihin ja muistin tätä muovia olleen jo omassa lapsuudessani. 
Tätä muovia piti sitten tietenkin alkaa metsästämään ja netin kautta, muutamasta askartelukaupasta sitä löysinkin. Meillä Kokkolassa ei tällähetkellä kunnollista askartelukauppaa olekkaan. Meidän neiti tykkää askartelusta ja hänelle sitten muovia, kunnon puuvärit ja korviskoukkuja, sitten joululahjaksi tilasin ja siinä sivussa tietysti myös itsellenikin.


Joulun aikana sitten tytsyn kanssa hieman askarreltiin. 
Hän teki korviksia ja minä kirjanmerkin ja silmukkamerkkejä. Aivan huippu materiaali!
Kuvausrekvisiittana silmukkamerkeille, minulla toimi puikoilla olevat sienikuvioiset lapaset.



Mariija teki korviksia ja riipuksia kaulakoruihin.


Vaikka kutistemuovi on helppo materiaali tarvii sen kanssa joko tuuria tai sitten jotain taitoa, mikä minulta vielä uupuu. Kirjanmerkistäni tuli nimittäin ihan vino ja muhkurainen paiston jälkeen.


Kutistemuovi toimii niin, että ensin muoville piirretään kuvio ja se leikataan irti. Sitten kuvio laitetaan leivinpaperin päälle uunipellille ja paistetaan 130 asteisessa uunissa 4 minuuttia, jolloin kuvio kutistuu n. 40% alkuperäisestä koostaan
ja samalla kopiokalvon paksuinen muovi paksuuntuu n. 1,5mm paksuiseksi.

2 kommenttia: