Frodo, pitsipeitto ja neilikoita

Eilen kerroin, kuinka olen kauan himoinnut keinutuolia, vielä kauemmin olen halunnut virkatun päiväpeitteen. Kun oltiin nuoria, minun ystävällä oli sängynpäällä NIIN kaunis virkattu peitto ja olin siitä aina TOSI kateellinen. Itse en saisi koskaan virkattua päiväpeitettä. Minulta uupuu sellainen pitkäjänteisyys kokonaan, jota näin ison ja yksitoikkoisen (eli paljon saman toistoa) käsityön tekemiseen tarvitaan. Tällaiset peitteen on myös niin kalliita ostaa, että on pitsipäiväpeitto jäänyt saamatta.

Viikolla käytiin miehen kanssa yhdellä muuttoirppiksellä. Minulle siellä ei juuri mitään muuta ollut, mutta suurena käsitöiden ystävänä löysin muutaman ihastuttavan löydön. Tämä virkattu päiväpeite oli yksi niistä. Peitteen oli virkannut rouvan äiti, omistaja ei ollut tätä juurikaan käyttänyt ja nyt sitten muuton yhteysessä myi sen pois kaappitilaa täyttämästä. Tuumasi kyllä, että onneksi äiti on jo niin vanha, ettei ymmärrä kysellä peiton perään, eikä näin pahoita myynnistä mieltään. Parisängynpeitto on todella ohuesta langasta tehty ja aikaa on mennyt aivan valtavasti... että on varmaan ihan hyvä ettei mummo saisi koskaan tietää, että se on myyty, eikä varsinkaan myyntihintaa! Täytyy sanoa, että olen toisinaan aivan hävyttömän hyvä tinkimään.

Erityisen kivaa tässä peitteessä on tuo kuvio, siis ettei se ole perinteinen neliö tai se ympyräkuvio.

Erityisen kivaa tässä peitteessä on tuo kuvio, siis ettei se ole perinteinen neliö tai se ympyräkuvio.

Aika hempeäksi makkari tämän peitteen myötä kyllä menee. Onneksi ukkokulta ei kuitenkaan saanut slaagia kun tätä peittoa olin ostamassa ja vaikken edes "lupaa" sille kysynyt, antoi sille siunauksensa ;)

Kun aloin kuvaamaan makkaria, päätti Frodo sijoittua sängyn päälle nukkumaan. Jotenkin tuli olo, että nyt on se sävy sävyyn sopiva kissakin sijoitettu kuvaa täydentämään, mutta ihan itse se sinne kömpi. Se on kyllä niin kaunis, siro ja pieni kissa, ettei uskoisi kolliksi. Se on myös tajuttoman perso ruualle ja mies sitä lellii, onneksi se on aktiivinen ja siksi on hyvin sopusuhtaisen kokoinen.

Pöydällä olevat neilikat ovat samoja, kuin mitä oli minun häääkimpussa. Aina olen pitänyt neilikoista, mutta ei ne lempikukkia ole olleet, mutta nyt valkoiset isot neilikat on kyllä top kakkosessa pionien kanssa. Aika yllättävää, eikö?

Kissaherra suvaitsi hieman kurkkia välillä, mitä se mamma oikein hommaa, kun tunkee aivan turkkiin kiinni kameransa kanssa. Muuten se ei kyllä pahemmin reagoinnut tähän kuvaussessioon.