Pelastettu pitsiliina

Toisen romu on kyllä tosiaan toisen aarre. Se mitä kukakin aarteenaan pitää, on kyllä hyvin yksilöllistä. Ostin osta- ja myypalstalta tällaisen ison virkatun pitsiliinan. Myyjä oli pariin otteeseen hintaakin liinalta jo tiputtanut, kun se sattui silmiini. Hintaa oli enää pari kymppiä ja eihän sitä sitten voinut jättää ostamatta, eihän sillä hintaa olisi saanut edes liinaan lankoja ostettua.

Liinan virkanneen ihmisen työnjälki on kyllä todella taidokasta ja tasaista. Ei voi kuin ihailla.

Liina oli ehjä ja hyväkuntoinen, paitsi haisi järkyttävän pahalle. Hajusta tuli mieleen, että olisi ollut terassilla tupakkapöydällä tai jotain vastaavaa. Pari ruostetahraa sitä myös löytyi, ne eivät käsinpesussa ainakaan lähteneet pois, onneksi eivät näy päälipuolelle. 

Liina on nyt siis pesty ja kuivattu, mutta vielä pitäisi pingoittaa tai kevyesti höyryttää se mittoihinsa takaisin.

Liinan on valmistanut joskus aikoja sitten myyjän täti, hänelle lahjaksi. Liina ei kuitenkaan kuulemma ollut hänen tyylisensä ja myi sen siksi pois. Tämä oli siis selvästikkin myyjälleen romu, mutta minulle se on kyllä aarre! Todella kaunista käsityötä ja huolella tehty. Ihan hetkessä tämä halkaisijaltaan 130 senttinen, ohuesta langasta virkattu liina, ei ole valmistunut, en tiedä saisinko itse tällaista tehtyä.

Suunnittelin, että liinan voisi laittaa häissä meidän pöydälle. Pitkille pöydille tulee ne pitsikuviolliset, painetut pellavaliinat, 

niin melko samaa teemaahan tämäkin olisi. Huomenna ollaan menossa saunomaan juhannuksen kunniaksi meidän hääpaikalle 

ja pitänee ottaa tämäkin mukaan, jotta saan mallattua mille se pöydällä näyttäisi.

Pingoituksen tai kevyen höyrytyksen ja venytyksen liiiina vielä pesun jäljiltä tarvitsee. Hieman menee ryppyyn suorana ollessaan,
mutta yllättävän suora se silti on, Taidokkaasti valmistettu, kun ei tuon enempää reunat aaltoile.

Liinassa olevia ruostetahroja. Onneksi näkyvät vain toiselta puolelta liinaa.