Sivut

1. toukokuuta 2017

Uusia tyynyjä ja pari arvontaa

Olen nyt kevään aikana koittanut katsella uusia koristetyynyjä meille, sekä olohuoneen sohvvalle, että kesäksi terassille. Ei vain ole tuntunut löytyvän sopivia, eteenkään sopivaan hintaan. Joten itsehän niitä oli sitten tehtävä. Koko kevään olen miettinyt millaisia ja mitkä olisi sopivat kankaat... Vaikka olen ostanut muutaman kankaan ja oheistarvikkeitakin tyynyjä varten, on inspiraatio ollut vähän hukassa. Mikään yhdistelmä ei ole ollut sellainen mitä haluaisin. Nyt sitten viimeinkin sain aikaiseksi alkaa hommiin. Lopputulos oli, että uudet tyynyt sijoittui puusohvalle ja jouduin hankkimaan uuden kankaansen sen patjalle, kun vanha ei tietenkään sopinut tyynyihin.



Homma ei siis mennyt ihan niinkuin suunnittelin, mutta mitäpä siitä. Pääasia että kokonaisuudesta tuli kiva, vaikka sitä ei alunperin ollut tähän suunniteltukkaan ja sohva sekä parveke ovat edelleen uusia tyynyjä vailla. Mutta oli tämä puusohvakin tietty piristyksen tarpeessa, kun samat tyynyt ja sohvan päällinen ovat olleet siinä jo 10 vuotta, vaikka vaihtelua tietty on välillä ollut.



Hortensia kankaan olen ostanut Pentikin liikkeestä alepöydästä maaliskuussa. Ihastelin kankaasta tehtyjä tyynyjäkin, mutta kun yksi tyyny maksoi reilusti enemmän, kuin kangas kahteen tyynyyn, niin olihan se tehtävä itse. Tarkoitus oli tehdä 50x50 tyynyt, mutta kukkien sijoittelu kankaalla vaati päästä tämmöiseksi pitkulaiseksi tyynyksi, kukat sijoittuivat niin somasti siihen. Tumman harmaa kangas on Parttitukusta ja varmaankin tarkoitettu asustekankaaksi, mutta päätyi tällä kertaa tyynyiksi. Toiseen tyynyyn tein pintakuviointia laskoksien avulla ja toisesta tuli ihan vain sileäpintainen. Valkoiset tyynyt ovat itse tehdyt mutta vanhat. Niissä on hiuslaskoksia ja kosisteena brodeerattu tähti kulmassa. Vaalean harmaa tyyny on myös vanha ja näistä ainoa kaupasta ostettu. Tekisi mieli kirjailla tähän tyynyyn jotain kuvioita, mutta katsotaan nyt, saano aikaiseksi.

Puusohvan patja oli aiemmin tummanruskeaa pellavaa, eikä sopinut uusiin tyynyihin enää ollenkaan. Onneksi tuosta meidän lähisisustuskaupasta, eli N'Stylestä löyti sopivaa laadukasta puuvillakangasta, varsin sopivaan -70% hintaan. Patjan päälys on vielä ompelematta, uusi kangas on vain aseteltu paikoilleen. Pitää käydä ostamassa sitä varten metriketjua, että pääsen hommiin.




Pentikin liikkeestä alesta löytyi myös tämmöinen koristehortensian oksa, joka pääsi sitten eteisen kaapin päälle. Vaikka tyynyjen hortensiat ovatkin harmaita ja tämä vihreä, niin toisto tässä toteutuu  kuitenkin samassa tilassa kun ovat. Kaapin päällä on myös kaksi Aalto kynttilälyhtyä, jotka tiomivat avainten säilytyskippoina ja Partyliten sähköinen tuoksulyhty/ tunnelmavalo. Tästä olen tyknnyt erityisen paljon, enemmän jopa kuin Partyliten tuoksukynttilöistä. Tämä on käytössä joka päivä ja vaikka onkin melko kallis niin suosittelen kyllä kympillä!



ARVONTA


Sitten päästään oikein asiaan, ei arvontaan. Arvontoja on itse asiassa kaksi, toinen täällä blogissa ja toinen Facebookin puolella ja myös palkintoja on luonnollisesti kaksi. Lisätietoja palkinnoista löytyy alempaa.

 Blogissa arvonta suoritetaan, kun kirjautuneita lukijoita on 200 ja Facebook sivulla, kun tykkäyksiä on 250. Molemmissa kuitenkin aikaisintaan 14.5.2017 klo 18.00. Jos määrät eivät tähän mennessä ole täyttyneet, suoritetaan arvonnat, kun määrät täyttyvät. Voittajat ilmoitetaan täällä blogissa ja facebook sivuilla, sekä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Jos voittajaa ei tavoiteta viikon kuluessa arvonnan suorittamisesta, arvotaan uusi voittaja.

Palkinnot ovat itse tekemäni tai hankkimani, eikä niillä ole sponsoreita, eikä niihin sisälly minkään kolmannen tahon mainontaa tms. Arvontojen jakaminen blogeissa tai facessa ei ole pakollista, mutta olisi kovastikkin suotavaa, että saataisiin voitot arvottua mahdollisimman nopsaan.

Blogissa arvonnan palkinto: Kesäpesä, Avaa ovi kauniiseen kesään.

Facessa arvontavoittina on Sukkatukit 2kpl samaa kokoa tai 3kpl erikokoa, sukat ei kuulu palkintoon.


1. Blogin arvonta:

Täällä blogissa palkintona on ihana kirja: Kesäpesä, Avaa ovi kauniiseen kesään.
Kirjan on tehnyt Ilona Pietiläinen, 2015. Kirjastiedot löytyvät esim. täältä ja täältä.

Kirja on täynnä suomalaisten kesäparattiiseja. Mökkejä järven rannalla, pihakeittiöitä ja majoja puutarhassa, ihania ideoita ja herkullisia reseptejä. Kirja on täynnä kauniita kuvia ihmisten toteutuneista kesäunelmista.

Kirjan arvontaan pääset osallistumaan olemaalla tai liittymällä blogin lukijaksi ja jättämällä sähköpostiosoitteesi kommentteihin. Arvonta suoritetaan, kun kirjautuneita lukijoita on 200, kuitenkin aikaisintaan äitienpäivänä 14.5.2017 klo 18.00. Jos lukijamäärä ei tähän mennessä täyty, suoritetaan arvonta kun määrä täyttyy.





2. Facebookin arvonta:

Facebokin puolella palkintona on tekemäni sukkatukit voittajan valinnan mukaan, joko 2kpl saman kokoisia tai 3kpl erikokoisia.  Kokoja on kolme 36, 39 ja 42. Sukkatukit on valmistettu koivu vanerista, pinta on käsitelty puuvahalla ja niissä on puuvilla nauhat.

Sukkatukin avulla, valmis tai pesty sukka on helppo viimeistellä. Kostean sukan sisään asetetaan sukkatukki ja sukka annetaan kuivua muotoonsa. Hyöty tästä on, että uuden sukan neulepinta tasoittuu, mutta ei litisty kuten höyrytttäessä tapahtuu, pitsisukissa pitsin kuviointi saadaan avautumaan edukseen ja pesun jälkeen sukat saadaan pingoitettua mittoihinsa.

Sukkatukkien arvontaan pääset osallistumaan ttykkäämällä Onnenapiloita Facebook sivusta ja kommentoimalla arvontapostausta. Arvonta suoritetaan, kun sivulla on tykkäyksiä 250, kuitenkin aikaisintaan äitienpäivänä 14.5.2017 klo 18.00. Jos lukijamäärä ei tähän mennessä täyty, suoritetaan arvonta, kun määrä täyttyy.



28 kommenttia:

  1. Mukana ihanan kirjan arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kirjan arvontaan mukaan.�� Annu H.

    VastaaPoista
  3. Mukana upean kirjan arvonnassa.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Lukijana arvontaan mukaan! <3

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana ollaan arvonnassa :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Mukana!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  8. Kirjan arvonnassa mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kirja-arvonnassa mukana..:)
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana kirjan arvonnassa! jonna.uutela@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Oi nuo sukkajutut olisi kiva voittaa mutta en ole facebookissa...kirjan omistan;)tosi kivoja ompeluksia olet jälleen tehnyt..t.jaana

    VastaaPoista
  13. Kesäpesä - onpas kiva nimi kirjalle ja varmaan muutenkin kiva kirja.
    Osallistun siis arvontaan.
    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Onpas ihanan näköstä!:)

    Mukana!<3

    Janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Ihanan inspiroivan näköinen kirja. Mukana!
    pirjo.holanti@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Bloggerlukijana mukana arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Osallistun blogger-lukijana :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Mukaan arvontaan, seuraan bloggerin kautta =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Bloggerin kautta mukaan arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana kirjan arvonnassa 😊
    Toivoen ihania inspiraatioita pihaan ❣️
    mira.flower@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana :)

    marjo.heinonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Oikein mukavalta kuulostaa, mukana arvonnassa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mielenkiintoista asiaa, mukana arvonnassa
    pkoskenkorva@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukaan!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukaan! Tuo Ilonan kirja multa uupuisikin <3 marika.suomi76@gmail.com

    VastaaPoista