19. joulukuuta 2014

Viimeinkin se sisustusinto iski

Minua on koko syksyn vaivannut haluttomuus sisustaa kotia. Periaatteessa pyrin aina tekemään sellaista, mikä kestää, sillä en ymmärrä jatkuvaa uusien tarvaroiden ja huonekalujen hankkimista. Silti tykkään sisustamisesta, eli tavaroiden paikkojen vaihtamisesta ja järjestelemisestä... säilytykseen ja esille, paikasta toiseen. Koko syksynä meillä ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään tällä rintamalla, hyvä kun on villakoirat nurkista häädetty. Itselle meinasi iskeä jo paniikki, kun tuntui ettei edes joulun lähestyminen saa innostusta heräämään. No viimtipassa se innostus kuitenkin iski ja nyt on koti siivottu ja valmiina juhlaan.



Meille ei taida tänäkään vuonna tulla joulukuusta sisälle, kuten ei viimekään vuonna ollut. Laitoin kuusipuskan takaterassille ja siihen valot, eteisen kaapin päällä on pikkukuusi ja tähän olohuoneeseen televisiotason päälle hankin jättikokoisen sypressin. Poika kyllä hieman vastusti ajatusta, ettei laiteta kuusta, mutta kun tilat on pienet ja talo tulee jossain vaiheessa taas täyteen lapsia kissan kanssa temmltämään, niin eipä taitaisi kuusessa paljon neulasia olla. Iso kukka-asetelmahan tästä sypressistä sitten tuli, kun istutin sen sinkkiämpäriin jossa kesällä kasvoi timjamia ja muraattia, meidän joulu tuoksuukin nyt sitten timjamille :) Koristeeksi laitoin ihanat patterilla toimivat tähtivalot, kimaltelevia perhosia, pieniä ruskeita kulkusia ja timjamin sekaan kaksi hopeista lasipalloa. 



Ehkä tämä on kovin modernia toimintaa, mutta aika kivan näköistä sellaista ja ihan jouluisen näköistä meille tuli vaikka ei olekkaan tonttuverhoja, kuusta ja olkipukkeja koristeina. Valkoisten verhojen vaihtaminen viininpunaisiin teki ihmeitä koko oleskelutilan ilmeelle. Meidän joulun värit ovat vihreä, valkoinen, ruskean sävyt ja viininpunainen. Materiaaleina tunnelmaa tuomaan on pehmoista ja pörröistä, sekä lasista ja hopeista kimallusta. Tavoitteena oli saada tunnelmasta kotoisan lämpöinen. Kaippa tässä onnistuinkin, kun tuo siippa tosi pitkän työpäivän jälkeen kotiutui ja sanoi tyytyväisenä, että "Kylläpä meillä on kaunista."





Osallistuin Facessa Pikkujoulukaverit lahjarinkiin. Tarkoituksena oli lähettää toiselle osallistujalle jokin kiva pieni jouluinen yllätys. Omana lahjana sain tällaisen puisen Mery Christmas- kyltin.



On kai meillä joku ollut kilttikin tänä vuonna, kun jo muutama paketti on lahjakoriin eksynyt. 
Saas nähdä kuinka sitä omalla ohdalla käy, tuleeko paketteja ;)



Tämmöiset paperiset valotähdet ovat kyllä minun suosikki joulukoristeita. 
Ne vain ovat NIIN kauniita!

6 kommenttia:

  1. Kaunista :) En voisi kuvitella joulua ilman kuusta, mutta tuo sypressi on kaunis. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuuhan se hieman oudolta olla ilman, jospa sitten kun lapset kasvaa enemmän, niin palattaisiin kuusi jouluihin... tai kun jotain huonekaluja saisi jonnekkin piiloon tungettua :)

      Poista
  2. Tosi kaunista teillä :) Ihanan romanttinen joulukoristelu, ei yhtään liikaa, ja silti niin jouluista!

    VastaaPoista