31. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskokolla



Miehen ollessa lauantai-iltana iltavuorossa, käväisin lasten kanssa katsomassa pääsiäiskokkoa. Osa lapsista ei ollut koskaan aiemmin nähnyt minkäänlaista kokkoa. Tytteli oli aivan lumoutunut ja olisi halunnut katsella tulta loputtomiin... Pojilta taas loppui mielenkiilto, kun en antanut mennä sorkkimaan kepeillä palavaa kokkoa ja juoksentelivat sitten jäällä. Tytteli rohkastui tulemaan jäälle vasta, kun näki sen kestävän autonkin painoa kauempana ulapalla.



Vielä ehtii, Hyvää pääsiäistä

Trulleja äidin oomme kaikki... kortti sulle, palkka mulle


Täällä meillä, pikkunoidat kiertävät näin pääsiäislauantaina pitkin kyliä. He eivät alunperin ole olleet virpojia, vaan Trulleja. Lapset kyllä nykyään puhuvat virpomisesta ja trullittelusta ihan sulassa sovussa sekaisin. Itse emme lapsina jaelleet trullikierroksella virpomisoksia, vaan lauloimme. Nyt trullit taitavat pääasiassa täälläkin ihan vain virpoa. Perinteet sekoittuvat... 

Koska on ollut kylmät kelit ja pääsiäinen on tosi aikaisessa, ei jokainen pajupuska pursua kissoja, niinkuin toivoisi näin pääsiäisenä. Olin auttamattoman myöhäisherännäinen, enkä tajunnut hakea olksia sisälle aukeamaan toissaviikolla, enkä jaksanut niitä alkaa mistään metsästämään, josko löytyisi... tämä johti sitten siihen, ettei lapsilla ollut pajunkissaisia oksia koristeltaviksi. Vaihtoehtoja jäi kaksi... koristellaan risuja tai tehdä kortteja. Päädyin tekemään kortteja tytön kanssa.


Jokavuotinen ongelma on aina, mitä laitetaan trulleille päälle? Vein torstaina SPR:n kirppikselle tavaraa ja huomasin siellä olevan "pussipäivät". Varastosta kassillinen vaatteita 2€... sinne siis vaateongelmaa ratkaisemaan. Hyvät kamppeet sieltä löytyikin! Mies oli tosin hieman kyyninen kun tulin kotiin isomman kassin kanssa, mitä olin lähtenyt :) Hieman ompelukoneen kanssa työskentelyä ja meillä oli kolme hauskaa trulli-asua valmiina. Harmi kun kuvasta ei varsinaisesti erota asujen hullunkurisuutta, niinkuin livenä. Kolmikko oli kuin Harry Potter kirjasta noitia ja velhoja, jotka ovat koittaneet pukeutua jästeiksi :) Vanhin poika tuumasi ettei itseään enää lähde nolaamaan (taisi vain kevereiden kommentit mietityttää), hän sitten sai tienata omat pääsiäiskarkkinsa jakamalla vieraileville trulleille karkit.

Itse olin aamuvuorossa töissä, kun kolmikko kävi kylää kiertämässä. Töihin lähtiesä, mies vei kaikki lapset mummulle ja suurinkin oli siellä innostunut trulleilemaan. Kun itse pääsin töistä ja menin hakemaan tenavia, oli kaikilla neljällä korit täynä karkkia ja ilmoinen sokerihumala päällä. Tyytyväisiä olivat kierrosten saldoihin.


30. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen vihreät


Meillä unohtui pääsiäisruohojen kasvatus kokonaan tänä vuonna. 
Korvasin ruohon Kodinonnella ja Saniaisella, niistä on iloa pääsiäisen jälkeenkin. 






Puutarha laatikossa

Kevään uusiin puutarhakirjoihin kuuluu Saila Ruotion tekemä Puutarha laatikossa- kirja.
Lainasin sen kirjastotsta, varata täytyi, jotta sai lainaan (mutta niinhän sieltä kaikki täytyy, jos jotain tiettyä tahtoo).

Kirja oli tuhti tietopaketti kohopenkkiviljelystä sen erimuodoissa... ruukuissa, viljelylaatikoissa ja kohopenkissä, kasvihuoneessa ja avomaalla. On rakennettu uutta ja kierrätetty vanhaa, ideoita on moneen makuun! Mielestäni kirja tarjoaa ideoita ja ohjeita ilan aloittelevalle puutarhurille, siinä kuin kokemneemmallekkin harrastajalle. Rakastan kauniita kuvia ja niitä tästä kirjasta löytyi ilahduttavan paljon. Itsellekkin löytyi monta uutta ideaa, niiden kaikkien vanhojen jatkoksi, odottamaan toteuttamista.





29. maaliskuuta 2013

Lomamuistoja seinällä

Taululistat ja kehykset on saatu seinälle. Kehyksissä on jopa valokuvat paikoillaan!
Kehyksiä olisi sittenkin saanut olla kaksi enemmän, mutta ompa ostoslistalla jotain seuraavaa Ikean reissua ajatellen :)

Kuvat tilasin Ifiltä ja ne tulivatkin kahdessa päivässä. Tilasin kahden kokoisia kuvia ja ne tulivat molemmat omissa paketeissaan ja tuotteet omilla laskuillaan. Toista kuvakokoa oli 5 kpl ja toista 12 kpl. Mielestäni toimitustapa oli vähän hassu, mutta siitä kun viimeeksi olen paperikuvia tilannut, on tosi pitkä aika. Kaipa erilliset, mutta samanaikaiset toimutukset yhdelle tilaukselle, on sitten normaali käytäntö. 

Kuvat otettiin kesän lopulla. Olin oikein tilannut valokuvaajan ottamaan meistä perhekuvat, viimeisien lomapäivien kunniaksi, kerrankin kun oltiin koko porukka koolla. Kuvaaja ilmoitti samana päivänä tuntia ennen, kun kuvauspaikalla piti olla, ettei pääsekkään tulemaan, kun oli sairastunut yllättäin. Tosi harmillista, mutta minkäs teet. Koska kuitenkin oltiin valmistauduttu ja juuri lähdössä, päätettiin ottaa kuvat itse. Eihän kuvien laatu ole sama, kuin oikein kuvaajan ottamissa olisi ollut, mutta seesteinen kesäretki tunnelma niistä välittyy... ja ennenkaikkea meillä oli oikein mukava iltapäivä.




28. maaliskuuta 2013

Ilmoitustaulu

Vihdoin ja viimein saatiin laitetua ilmoitustaulu kodinhoitohuoneen seinälle. Asentamista hidasti huomattavasti se, että tämä pääsi vahingossa putoamaan lattialle ja kehys halkesi. Sehän sitten piti liimata uudelleen ja tietenkin sitten tuli kaikkea muuta ja koko homma unohtui. Poissa silmistä poissa mielestä... kehys oli liimauksissa varastossa, eikä siellä ollessaan ainakaan kiirehtinyt asennusta. Nyt se kuitenkin on paikoillaan ja saanut myös täytettä (nyt on vähän vähemmän tavaraa jääkaapinovessa).



27. maaliskuuta 2013

Leipomuksia




Pidin tänään oikein perinteiset Tupperware kutsut. Kutsuttuja oli kolmisenkymmentä, mutta kuinkas ollakkaan paikalle pääsi tulemaan vain kaksi vierasta. Muutamalta sain tilauksen välitettäväksi esittelijälle. Nyt on ärhäkkää flunssaa liikkeellä, todella moni joutui peruttamaan sairastuttuaan. Esittelijä pyysikin kertomaan kaikille, jotka eivät päässeet paikalle, että tilausaikaa on sunnuntaihin asti.

Tarjoiluna vieraille ( ja jäi vähän myös kotiväelle...) oli Toffee-karpalokakkua ja tupperwaren rengasvuokaan tehtyä voileipäkakkua. Oli muuten todella hyviä molemmat. Voin suositella!


 Toffee-karpalokakun ohje on suoraan Kinuskikissan sivuilta. Hyvin toimi näin pääsiöäisen allakin, vaikka ohje onkin ehkä hieman jouluinen. Ennenkaikkea tämä oli todella helppo ja nopea tehdä, jos toffeen keittämistä ei oteta lukuun.



Voileipäkakkuja olen tehnyt todella vähän. Olen pitänyt niitä jotenkin hankalina... No tämä ei ollut ollenkaan hankala ja muotokin on paljon hauskemi kuin perinteinen neliö. Ohjeen otin Pullahiiren blogista, kiitos vain hänelle loistavasta reseptistä!

25. maaliskuuta 2013

Kylpyhuonetunnelmia


Unelmiemme kylpyhuone <3
Aivan valmista ei veilä ole. Lasiseinä ja ovi uupuu suihkun ja wc puolen väliltä, muuten on aika lailla sellaista kuin olemme suunnitelleetkin. Tämä kylppäri on lähinnä meidän aikuisten käytössä. Halusimme tänne arjen luksusta ja hieman hotellimaista tunnelmaa. Emme myöskään tahtoneet mitään peilikaappia. Kaikki tavarat mahtuivat vetolaatikoihin. Rstkaisu on ollut toimiva! Peili ei ole vielä lopullinen... sitä oikeaa odotellessa.











































Mikki Hiiri on mun lemppari <3

23. maaliskuuta 2013

Angry Birds- puisto


Viikko sitten Kuusamon lomalla vierailtiin poikien kanssa Angry Birds- puistossa. Kokonaisuus vastasi aika tavalla Hop Loppia tai Touhutaloa, millä nimellä nyt tuollainen lasten riehumisparatiisi sitten missäkin tunnetaan. Alue oli iso, kuulmma Vuokatissa on vielä neljä kertaa suurempi puisto.

Me suunnattiin sinne sunnuntaina iltapäivällä. Oli pienoinen kummastuksen aihe, että siellä oli melkein tyjää. Koko kolmen tunnin aikana siellä oli meidän lisäksi ainoastaan neljän muun perheen väkeä. Lopussa oltiin vain me ja yksi äiti poikansa kanssa. Eihän nyt tieten mikään sesonkiaika ole, mutta on meidän paikallisessa Touhutalossakin aina ollit enemmän väkeä, kun on käyty. Olisiko kävijämäärään vaikuttanut hinta joka oli 16€/hlö, myös aikuisilta! Sillä hintaa sai tosin olla vaikka koko päivän. Kun vertaa Touhutalon 10€/hlö ja aikuiset ilmaiseksi oli hinta aika korkea, vaikka Touhutalossa onkin 2h aikaraja. Kivaa jokatapauksessa oli.

Pienimmille oli kiipeilyrakennelmia, keinulintuja yms. Vähän isompia kiinnosti ehkä enemmän polkuautot, pallopeli seinä, tanssikilpailu, kiipeilyseinä ja köysirata. Paikassa oli pelisali xbox peleineen ja tablettitietokoneineen. Paras paikka oli ehkä kuitenkin superlon kuutioilla täytetty iso allas jonne saattoi hyppiä.

Parkour rata




Possulinnake
Pallopeliseinällä. Tarkkuutta tai täytä koko seinä.




Voltilla superlonkuutioaltaaseen
Kiipeilypaikkoja oli monenlaisia

Possupyramidi
Köysiradalla. Vauhdilla päin possupyramidia!
Kuka ei kuulu joukkoon?